Viimeisenä iltapäivänäni Petran (Petra) beduiinipoika tarjosi minulle teetä – hän sanoi isoisänsä tavanneen Lawrencen (Lawrence)

Viimeisenä iltapäivänäni Petran (Petra) beduiinipoika tarjosi minulle teetä – hän sanoi isoisänsä tavanneen Lawrencen (Lawrence)

Käärmeenpolun (Siq) viimeinen metri. Kapea kalliokäytävä aukesi yhtäkkiä 1,2 kilometrin jälkeen – Al-Khazneh (Al-Khazneh). Ei valokuvissa, ei National Geographicin kannessa, ei Indiana Jonesin elokuvissa – se oli todella siellä, halkaistuna kahtia kallioseinämästä viistosti tunkeutuvan aamuauringon valossa, toinen puoli ruusukultaista, toinen vielä varjossa. Takanani joku sanoi hiljaa arabiaksi: 'Alhamdulillah'. Seisoin paikallani, epäröiden hengityksen ja pidätetyn hengen välillä muutaman sekunnin.

Sitten käännyin katsomaan Käärmeenpolkua (Siq) – sitä kalliokäytävää, jonka olin juuri kulkenut, ja jonka kahden tuhannen vuoden hevosenkaviot ja kamelinkynnet olivat kiillottaneet sileäksi – ja aloin miettiä, miten tämä kaikki oli alkanut.

Kolme viikkoa aikaisemmin istuin Pekingissä (Peking) tuolilla katsomassa MM-karsintaottelua. Jordanian (Jordanian) joukkue jotain vastustajaa vastaan, jonka nimeä en muista. Ruudulla välähti banneri – 'The Chivalrous' (Ritarijärjestö) – ja lippu, jota en tuntenut. En tiennyt, missä Jordania (Jordania) on, en tiennyt, mitä kieltä siellä puhutaan, en tiennyt, miksi joukkue kutsui itseään 'ritarijärjestöksi'. Katsomossa joku lauloi epävireistä kansallislaulua, kamera pyyhkäisi jordanialaisen fanin kasvojen yli – hänen kasvoilleen oli maalattu puna-musta-valkoinen lippu, ja hänen silmissään oli jotain, mitä luulin näkeväni vain ottelun voiton jälkeen. En muista ottelun tulosta. Mutta muistan avanneeni selaimen ja kirjoittaneeni 'jordan travel'.

Amman (Amman) on kaupunki, joka on rakennettu seitsemälle kukkulalle. Taksini kiemurteli lentokentältä ylös mäkeä, kuljettaja viritti radion libanonilaiselle kanavalle, joka soitti Fairuzin (Fairuz) vanhoja lauluja, ja sanoi minulle käännössovelluksella: 'Ammanin (Amman) tiet ja jordanialaisten kärsivällisyys ovat sama asia – ne kiertelevät, mutta pääsevät aina perille.' Hän jätti minut erään Hashem-nimisen ravintolan eteen – tämä yli kuusikymmentä vuotta avoinna ollut paikka ei koskaan sulje ovea, ja sen ruokalistalla on vain kolme asiaa: hummus, falafel ja leipä. Tarjoilija heitti pinon leipiä muovipöytäliinalle ja sanoi nopealla arabialla jotain. En ymmärtänyt, mutta vieressä istuva asiakas käänsi nauraen: 'Hän sanoo – syö ensin, puhu sitten.'

Seuraavana aamuna kuudelta seisoin Petran (Petra) sisäänkäynnillä. Jos olet Jordaniassa (Jordania) vain yhden päivän, sinun pitäisi antaa koko aikasi Petralle (Petra). Jokainen sata metriä Käärmeenpolulla (Siq) on eri mikroilmasto – sisäänkäynnillä on vielä turistien melua, mutta syvemmälle mentäessä kuulee vain tuulen ja omat askeleet. Kallioseinillä on ajoittain muinaisia pyhäkköjä ja kanavien jäänteitä, kivet on muotoiltu tuulen ja veden voimasta lihasten muotoisiksi. Noin 800 metrin kohdalla nuori beduiini muulin selässä ohitti minut ja sanoi kääntyessään: 'Kohta.'

Käärmeenpolun (Siq) huipentuman jälkeen istuin alas kiviportaalle aivan aarrekammion (Treasury) edessä. Turistit kiirehtivät ottamaan kuvia, julkaisemaan Instagramiin ja tarkistamaan oppaan sivunumeroita. Vain yksi henkilö ei liikkunut – 13–14-vuotias beduiinipoika, päässään punavalkoruudullinen huivi, nojaten kivipylvääseen. Hän katsoi minua, kaatoi sitten termospullosta kuumaa teetä ja ojensi sen minulle. 'Minttuteetä', hän sanoi, 'olet kävellyt niin pitkään, vesi on loppu.' Tee oli makeaa, täynnä sokeria. Kysyin, kuinka kauan hän on asunut Petran (Petra). Hän sanoi: 'Olen aina ollut täällä. Isoisänikin on täällä. Hän sanoi tavanneensa Lawrencen (Lawrence).' Hän laski teekupin ja osoitti alaspäin – kaukaisuudessa olevat 800 askelmaa luostarille (Monastery) – 'Jos haluat mennä sinne, lähde nyt. Iltapäivällä on liian kuuma.'

Wadi Rumin (Wadi Rum) yötaivas ei tarvitse mitään kielikuvia. Beduiinioppaani piirsi hiekkaan jaloillaan seuraavan aamun jeeppireitin ja kertoi sitten tarinan: hänen perheensä on asunut täällä seitsemän sukupolvea, ja jokainen sukupolvi on antanut aavikolle uuden nimen. 'Aavikko ei muutu', hän sanoi, 'mutta aavikkoa katsova ihminen muuttuu. Siksi nimenkin on muututtava.' Hän sytytti öljylampun ja ripusti sen teltan ulkopuolelle – ainoa ihmisen tekemä valonlähde viidenkymmenen kilometrin säteellä – ja osoitti sitten Linnunradan suuntaan: 'Näetkö sen tähtivyön? Me kutsumme sitä 'kamelin silmäripsiksi'. Katsoin sitä pitkään ja ajattelin, että nimi on paljon tarkempi kuin 'Linnunrata'.

Kuolleellamerella (Kuolleellamerella) ei ole aaltoja. Kävelet sisään, vesi työntää sinut kellumaan, mutta kun yrität nousta seisomaan, tunnet olosi raskaammaksi kuin tavallisesti – koko maailman painovoima on keskittynyt nilkkoihin. Kelluin veden pinnalla viisitoista minuuttia, katsellen vastarannalla olevaa Israelia (Israelia) ja takanani olevaa Jordanian (Jordanian) aavikkotietä, yrittäen koota kaikki tämän matkan palaset yhteen. Jordania (Jordania) on maa, jolla ei ole öljyä, mutta joka on avannut ovensa yli kolmelle miljoonalle pakolaiselle. Sen käyntikortti on Petra (Petra), mutta sen selkäranka on kärsivällisyys. Se kärsivällisyys, joka hioo kivet temppeleiksi, tekee aavikosta kodin ja pitää vierasta kunniana.

Lähtöpäivänä palasin samaan kahvilaan Ammanissa (Amman). Omistaja tunnisti minut ja toi minulle arabialaista kahvia – ilman sokeria, pohjalla paksu kahvinporo. Hän kastoi sormensa kupin reunalle valuneeseen kahviin, piirsi pienen ympyrän pöydälle ja sanoi: 'Tämä on Petra (Petra). Tulet takaisin.' Kysyin miksi. Hän osoitti seinällä olevaa Jordanian (Jordanian) joukkueen otteluohjelmaa. 'Koska kun Jordania (Jordania) pelaa seuraavan kerran, sinä katsot.'